Nimi: Jenni Emilia
Kutsutaan: Audra, Suoviitta, Shaimee, Equani.
Syntynyt: 7.9.1993, OYS-Oulu-Finland.
Asuu: Oulunseudulla.
Tekee: Opiskelee lukiossa, aloittaa syksyllä toisen vuoden.
Puhuu: huonoa ruotsia, vielä huonompaa saksaa, semihyvää englantia (pyrkien mahdollisimman lähelle brittiläistä artikulaatiota), kunnollista ja monivivahteista suomea ja huitoo kovasti.
Olen netissä aika aktiivisesti huituloiva, osin elämärajoitteinen olento, joka tykkää vähän vaikka mistä. Juon kahvia milloin sitä vain on saatavilla ja mieliruokaani on special operan ja kanatortillojen lisäksi niinkin perinteikäs sapuska kuin hirvikäristys. Siihen on auttamatta laitettava marjoja, vaikka sitten puolukoita, joita muuten inhoan syvästi. Olen kotoisin keskeltä metsää ja arvostan luontoa jo senkin takia kovasti. Arvostan myös kansanperinteitä, universumia, kulttuuria, mytologiaa, taidetta ja kaikenmoista olevaa ja olematonta. Universumi on kaunis.
Olen luonteeltani monipuolinen, sekava ja vaihteleva. Määrittelemiseni on hakalaa, koska vaihtelen. Yritän olla olematta olevinani luova ihminen, jätän kaiken aina joko kesken tai viime tinkaan, mutta jos lupaan jotakin, pidän sen satavarmasti vaikka oman mielenterveyteni uhalla - senpä vuoksi lupaan asioita harvoin. Ärsytettynä olen äärimmäisen hankala ja vittumainen ihminen, joskin rakastan sarkastista, herkullisen älykästä kettuilua ylenpalttista räkätysnillitystä enemmän. Ja sehän vasta onkin hankalaa. Normaalisti olen kuitenkin ihan mukava peruspaha ihminen.Huumorintajuni sisältää kieroja ja kieroutuneita piirteitä kaiken sen ironissarkastisen paskan lisäksi. Ihmiset ymmärtävät minut liian helposti väärin, koska kommunikoin varmaan jotenkin hassusti. Pidän omalaatuisista kielikuvista, vanhanaikaisesta sananvääntelystä ja brittienglannista, selitän paljon ja huitoen ja joko huudan tai puhun liian hiljaa ja epäselvästi. Tykkään esineillä loikkimisesta, eriparisukista ja vanhanaikaisista kengistä. Suurin osa kengistäni on ostettu kirppikseltä, kuten myös yli kolme neljäsosaa kämppäni sisustuksesta. Loput on saatu sukulaisilta.
Olen etupäässä henkisesti boheemi humanistitaiteilijarentt, piirtäjämaalaaja, tarinankertojahaaveilija, laulelija, soittelija, keskustelija, pohdiskelija, ajanviettelijä, suunnittelija, musiikkinarkkari, kahvijuoppohippi, kyseenalaistaja, sarkastikko, punkrokkariprogeistimusiikisti, punavihreä ja sieni-ihminen. En syö sieniä, mutta pidän niistä, keräilen musiikkia vinyylilevyinä ja. Pukeudun hattuun, kaulahuiviin ja ruskeaan mokkarotsiin jos niikseen tulee. Jos tunnistaa, saa tulla nykkimään hihasta ja sanoa hei.
☮Harrastuksia?
Etupäässä taiteileminen, joka koostuu piirtelystä, maalaamisesta (akryylimaalein, akvarellein), soittamisesta (pianon, urkujen, okariinan, halvan puuhuilun), runoilemisesta, laulamisesta, tarinoiden kirjoittamisesta, tanssimisesta, nettisivujen tekemisestä, laulujen väkertelystä ja sen sellattisesta. Myös ajattelen, luen, juttelen, roikun netissä, leikin ajatuksilla, ulkoilen, kävelen, hiihdän, samoilen metsissä, nautin musiikista ja kirjallisuudesta ja kuvataiteen eri muodoista (paitsi en veistoksista koska en pidä niistä), kuuntelen, liikun satunnaisesti ja toimitan tosi paljon tyhjää.
☮Äänimaisemaa?
Tokihan hiljaisuutta ja metsää ja epämääräistä hurinaa, mutta myös paljon musiikkia.
Lista, jossa on niitä jotka tulivat ensimmäisinä mieleen: Mötley Crüe, The Clash, Moonsorrow, Wintersun, Korpiklaani, Metallica, Deep Purple, Grateful Dead, Jefferson Airplane, Jefferson Sharship, Iggy and the Stooges, Ramones, Shocking Blue, The Doors, Cream, David Bowie, Uriah Heep, Jethro Tull, Kiss, Queen, Kollaa kestää, Radiopuhelimet, Ruokottomat tosikot, Aerosmith, The Who, Steppenwolf, Al Stewart, The Jimi Hendrix Experience, Tool, Sibelius, Kate Bush, Blue Öyster Cult, Mike Oldfield, Enya, Lily Allen, Stratovarius, Tuomari Nurmio, Sentenced, Motörhead, Hector, Blackmore's Night, Dio, Korpiklaani, Nightwish, Nena, Led Zeppelin, Pink Floyd, Kalmah, Burning Point, Dire Straits, CMX, The White Stripes, Beatles, Värttinä, The Creepshow, Hedningarna, Horrorpops, et cetera, et cetera.
☮Lemmikkejä?
En omista. Porukoiden luona on kyllä lapinkoira, kani sekä sekarotuinen kissa. (Metsäruusun) Aatu, Nekku ja (Alastor Emil Benjami Zaphod Fender eli) Osku nämä. Tahdon lapinkoiranpennun, jonka nimeksi laitan Lucifer (Luka).
☮Kirjoja?
Käytän! Kalevala, Taru sormusten herrasta, Harry Potter -sarja, Hobitti eli sinne ja takaisin, Maameri, Coelhon kirjat, Lauri Viita, Tove Jansson, Astrid Lindgren, Neil Gaiman, Roald Dahl, Charles Bukowski, runous, useat parapsykologiaan ja okkultismiin liittyvät kirjat, perinteistä kertovat kirjat, psykologia... Monia suosikkeja löytyvi.
☮Sarjakuvia ja taidetta?
Elfquest, Neil Gaimanin Ikuiset & Sandman & Coraline, Kirjoitukset, Saukkosotilaat, Off-White, Bumplet; Martta Wendelin, Rudolf Koivu, Wendy Pini, Elina Hopeasaari, Marja Siira, Kimmo Pälikkö, Salvador Dalí, Elsa Bekowski, Asmo Alho, Don Rosa.